lauantai 8. maaliskuuta 2014

Maaliskuun minttu

Viime viikonloppuna kävin Nummelassa Katin sisustusnavetassa ja muutamilla itsepalvelukirpputoreilla etsimässä peilejä. Ajatuksena on koota kollaasi erilaisista peileistä makuuhuoneeseen sängynpäädyn yläpuolelle. Etsiessäni totesin, ettei tästä tule helppo projekti. Pienikokoisia vanhoja peilejä ei ollut juurikaan tarjolla. Sisustusnavetasta tarttui kuitenkin mukaan pari pöytäliinaa, joita en voinut vastustaa. Ihanan keväisiä värejä!
Suklaa ja minttu ovat tehdyt toisilleen. Löysin blogeja lukiessa tämän minttusuklaadipin, jota oli ehdottomasti kokeiltava. Tosin tein raaka-aineisiin hiukan muutoksia. Suosittelen tekemään dipin muutamaa tuntia etukäteen. Dipattavaksi sopii hyvin erilaiset hedelmät. Itse käytin omenaa kuten alkuperäisessä reseptissä. Raaka-aineet mittasin käsituntumalla eikä tässä niin tarkka mittaamisessa tarvitsekaan olla. 

Minttusuklaadippi
2 henkilölle

100 g tuorejuustoa
3 rkl (täysiä) turkkilaista jogurttia
0,25 dl tomusokeria
n 70 g minttusuklaatryffeliä (Pätkis-karkkeja)
koristeeksi raskanpastilleja

Hienonna minttusuklaa ja ranskanpastillit. Sekoita keskenään tuorejuusto ja jogurtti tasaiseksi massaksi. Lisää tomusokeri ja sekoita. Lisää hienonnetut tryffelit. Lusikoi tarjoiluastioihin ja koristele ranskanpastillimurskalla. Anna maustua jääkaapissa n kaksi tuntia. 
*****
Last weekend I made a trip to Nummela to visit Kati's interior barn and few self-service flea markets to look for old mirrors. My idea is to put together a collage of different mirrors in bedroom wall just above the headboard. I found out that this wouldn't be the easiest projects I have done. Small-sized old mirrors can be hard to find and there was only little on offer. However I found a few tablecloths which I couldn't resist. A wonderfully springlike colors!

Chocolate and mint are made ​​for each other. I found recipe of chocolate and mint dip, which was definitely worth a try. Original recipe can be found here.  My recipe can be found below. I did some changes on ingredients. I highly recommend preparing the dip a few hours in advance. For dipping is you can use different fruits. I used apple as the original recipe. Ingredients were measured by hand-feel. 

Chocolate and mint dip
for 2 people

100 g cream cheese
3 tbsp (full) Turkish yoghurt
0.25 dl icing sugar
70 g mintchocolate tryffels or similar
colorful mint chocolate candies for garnish

Finely chop mint chocolate and garnish candies. Mix together cream cheese and yogurt until smooth mass. Add icing sugar and stir. Add chopped truffles. Spoon to the serving bowls and garnish with candy crush. Let it cool for two hours in the fridge.



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti