Nämä gluteiinittomat keksit vievät kielen mennessään. Kekseistä tulee todella makeita, joten halutessasi voit vähentää sokerin määrää täytteessä. Täytteeseen voi käyttää muitakin marjoja ja soveltaa reseptiä sen mukaan. Mielessä kävi myös, että näitä voisi kokeilla myös marmeladityyppisellä täytteellä Jaffa-keksien tapaan. Alkuperäinen resepti löytyi Gluteeniton Muumimamma – blogista.
Vadelmasuklaakeksit
n.15 kpl
Keksipohja
250 g mantelimassaa
1,5 dl sokeria
2 munan valkuaista
Vadelmatäyte:
200 g huoneenlämpöistä voita
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 kananmunan keltuaista
n 2 dl pakastettuja vadelmia
200 g suklaata
Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi massaksi. Mikäli mantelimassa on viileää, kannattaa raastaa se. Itse käytin huoneenlämpöistä massaa, jonka sai kohtuullisen helposti sekoitettua vatkaimen avulla. Muotoile lusikalla massasta pyöreitä keksejä leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista pohjia 200 asteessa n 12 minuuttia tai kunnes keksit ovat saaneet kullankertaisen värin. Anna jäähtyä pellillä. Omat pohjat jäivät hiukan keskeltä kiinni paperiin, mutta se ei haitannut lainkaan, sillä laitoin täytteen kiinnijääneelle puolelle.
Täytteen aineksien tulisi olla kaikkien huoneenlämpöisiä, jotta saat kreemistä tasaisen. Valmista ensin vadelmat. Lämmitä marjat mikrossa kiehuviksi tai kiehauta nopeasti pienen vesitilkan kanssa kattilassa. Siivilöi marjat ja heitä siemenet pois. Anna jäähtyä. Vatkaa kaikki muut täytteen ainekset keskenään ja lisää vadelmasosetta lopuksi vähän kerrallaan. Tekemäni täyte jäi hiukan leikanneen näköiseksi, joten ei kannata pelästyä, koska lopputulos oli mitä parhain.
Täytä keksi pohjat täytteellä. Voit käyttää pursotinta tai lusikkaa, jolla saa myös hyvin tasoitettua täytteen pinnan sileäksi. Aseta keksit kylmään jähmettymään. Voit kuorruttaa keksit valitsemallasi suklaalla. Itse käytin tummaa suklaata. Sulata suklaa ja kasta keksit yksitellen niin, että täyte peittyy kokonaan. Aseta jääkaappiin ja säilytä viileässä.
*****
These gluten-free cookies are just delicious. These are quite sweet, so you can decrease amount of sugar on filling in case you don’t prefer it so sweet. I used raspberries for filling but you can also use other berries. I also thought that I could bake these cookie also with marmalade filling. Original recipe can be found from here.
Chocolate raspberry cookies
15 cookies
Cookie bottom
250 g almond paste
1,5 dl sugar
2 egg whites
Raspberry filling
200 g room tempered butter
1,5 dl sugar
2 tsp vanilla sugar
3 egg yolks
2 dl frozen raspberries
200 g chocolate
Mix all ingredients together for the bottoms. In case your almond paste is not easy to mix you can grate it. I used electronic beater to mix ingredients. Use spoon to set round shaped cookies into baking sheet covered with baking paper. Cook bottoms in 200 degrees for 12 minutes or until they have golden brown colour. Let them cool. My cookies didn’t detach totally from the paper but actually it doesn’t matter as you can put the filling on worse side.
All the ingredients for filling should be in room temperature. You should start with raspberries. Cook berries into boil with a drop of water. Sieve raspberries and throw seeds away. Let it cool. Whisk other ingredients together and add raspberry puree little by little. My filling didn’t look so good but it still worked great in cookies.
Fill bottoms with raspberry filling. I used spoon to fill them but you can also use piping tube. With spoon you can make the surface of the filling smoother. Set cookies into fridge to cool. You can ice cookies with white, dark or milk chocolate. I used dark chocolate. Melt chocolate and dip cookies one by one into it. You should cover all the filling with chocolate. Set cookies to fridge to cool and preserve them in cool before serving.