Näytetään tekstit, joissa on tunniste autumn. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste autumn. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Eräänä aamuna Porvoossa

Kaunis syysaamu Porvoon vanhassa kaupungissa.
***
Beautiful autumn morning in Porvoo old town.

Hotel Onni 








keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Herkuttelijan mozzarellaleivät

Nämä leivät sopivat alkuruoaksi tai lounaaksi salaatin kera. Jos tarjoat niitä alkuruokana, leikkaa leipä pienemmiksi paloiksi, koska leivät ovat täyttäviä.  Vaihtelua saat lisäämällä tai vaihtamalla raaka-aineita. Leipiin voit lisätä esimerkiksi ilmakuivattua kinkkua tai anjovisfileitä.


Mozzarellaleivät
n 4 annosta

2 mozzarella palloa viipaleina
8 ohutta maalaisleipäviipaletta
8 aurinkokuivattua tomaattia suikaloituna
basilikaa
3 munaa kevyesti vatkattuna
suolaa&pippuria
kasvisöljyä paistamiseen

Asettele mozzarella viipaleet neljälle leipäviipaleelle. Lisää tomaatti suikaleet ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää vielä haluamasi määrä basilikan lehtiä. Paina loput leipäviipaleet tiiviisti täytteiden päälle. 

Kaada vatkatut munat laakeaan vatiin ja pyörittele leivät siinä. Anna imeytyä n 30 minuuttia.

Paista leivät korkealaitaisessa paistinpannussa kummaltakin puolelta pari minuuttia. Pinnan tulee olla rapea ja kullanruskea. Valuta paiston jälkeen talouspaperilla ja tarjoa kuumana.

 ******

These breads are suitable as a starter or a lunch served with salad. If you offer them as an appetizer, cut the bread into smaller pieces as they are quite filling. You can variate breads by adding or replacing ingredients. You can add for example air-dried ham and anchovy fillets.


Mozzarella breads
Serves 4

2 mozzarella balls sliced
8 thin slices of country style bread
8 sun-dried tomatoes cut into strips
basil
3 eggs lightly beaten
salt and pepper
vegetable oil for frying

Arrange mozzarella slices to four bread slices. Add tomato strips and season with salt and pepper. Add then desired amount of basil leaves. Press the remaining bread slices on top of the filling tightly.

Pour the beaten eggs in a large pot and swirl breads in it. Let them stand for 30 minutes.

Fry breads in a frying pan with high edges on both sides for couple of minutes. The surface should be crispy and golden brown. Drain after frying on a paper towels and serve before they get cold.




lauantai 12. lokakuuta 2013

Kaunis syksy

Syksyn värit ovat upeita. Nautitaan niistä!
*****
I just love autumn and its colors. Enjoy!











tiistai 2. lokakuuta 2012

Viikonlopun tunnelmat osa 2

Tässä kuvina viikonlopun tunnelmia Ahvenanmaalta. Eniten nautin kauniista auringonnousuista, jousta saimme nauttia molempina aamuina. 

*****

Here are some more photos of last weekend in Åland. I enjoyed the most of the beautiful sunrises which we had both of the mornings.

Lumparland. Ensimmäinen aamu / First morning.
Lumparland. Ensimmäinen aamu / First morning.
Lumparland. Ensimmäinen aamu / First morning.
Maarianhamina. Kauniit asetelmat / Beautiful arrangement.
Maarianhamina. Syksyn väri / Autumn color.
Maarianhamina.
Lumparland. Toinen aamu / Second morning.
Lumparland. Toinen aamu / Second morning.
Lumparland. Toinen aamu / Second morning.
Lumparland. Toinen aamu / Second morning.
Lumparland. 
Maarianhamina.
Voit myös seurata blogiani Bloglovin - sivuston kautta!

lauantai 22. syyskuuta 2012

Sienipiiras



Sienisadosta on päästy nauttimaan tänä vuonna jo heinäkuusta. Omia suosikkejani ovat sienikastike ja -risotto, mutta  tällä kertaa sienet päätyivät piiraaseen. Suolaisiin piiraisiin luistan takinan teosta ja ostan usein valmiin pohjan, koska se minun makuuni maistuu ja säästää aikaa. Taikinan kaulitsen aina ohueksi piirakka vuoan pohjalle ja esikypsennän ennen täytteen lisäämistä. Suolaiset piirat ovat nopeita tehdä ja täytteissä variaatioita riittää, joten usein sovellankin jääkaapin sisällön mukaan.

Sienipiiras

n 1 l sieniä (itse käytin suppilovahveroita ja mukaan mahtui myös muutama kanttarelli)
3 sipulia (punasipuli sopii myös hyvin)
1/2 pkt pekonia
oliiviöljyä paistamiseen
timjamia
2 kananmunaa
1,5 dl ruokakermaa
suola ja pippuri maun mukaan
jos haluaa päälle voi lisätä vähän juustoraastetta, itse käytin Port Salut-juustoa
valmis piirakkataikina

Puhdista sienet ja paista oliiviöljyssä pehmeiksi. Hienonna sipuli haluamasi kokoisiksi kuutioiksi tai renkaiksi ja kuullota pannulla oliviiöljyssä pehmeäksi. Lisää pannulle myös timjami. Paista vielä paloiteltu pekoni ja sekoita kaikki paistetut aineet keskenään. 

Kauli taikina ohueksi ja asettele voideltuun vuokaan (oman vuoan halkaisija oli 28 cm). Aseta taikina niin, ettei vuoan ja taikinan väliin jää ilmaa. Pistele taikinaan haarukalla reikiä ja esipaista uunissa 200 c n 10 minuuttia.

Lisää täyteseokseen ruokakerma ja kananmunat sekä mausteet. Kaada täytteet tasaisesti esipaistetun taikinan päälle ja lisää halutessasi vielä juustoraaste. Paista samassa lämmössä vielä 30 min tai kunnes piirakan päällinen on saanut väriä.

Tarjoa sellaisenaan tai salaatin kera.
*****

We have had mushrooms on forests since July this year. My own favorites are mushroom sauce and risotto. This time I did a quiche out of funnel chantarelles and chantarelles. When I make quiches I usually buy dough from supermarket as I think it tastes good and I save time. I always roll dough into thin layer and precook it before adding any filling. I like quiches as they are quick to prepare and there are plenty of options to choose from for the filling. 


perjantai 14. syyskuuta 2012

Syksy saapuu

Ulkona piiskaa tuuli ja vettä sataa. Syksy saapuu. Vaikka olenkin lämpimien olojen ystävä, pidän syksystä. Mikä sen parempaa kuin valaista huone kynttilöillä ja käpertyä peiton alle sohvalle vaikkapa punaviinilasin kanssa. Syksyn luonnon ilmiöt kiinnostavat minua. Viime syksynä menimme kielloista huolimatta seuraamaan syysmyrskyä Porkkalanniemeen. Näky oli aivan mahtava ja todella sai pitää kamerasta kiinni, ettei se tai itse olisi lentänyt tuulen mukana. Ohessa muutama kuva viime syksyltä. Kovasti toivon, että pääsisin tänäkin syksynä todistamaan näitä mahtavia luonnon ilmiöitä. 

*****

It's raining outside. Temperatures are going colder all the time. Autumn is arriving. Even though  I like warm temperatures, I still like autumn a lot. You can light your room with candles and have a glass of red wine under a blanket. I'm fascinated of natural phenomenon in autumn. They are just magnificent to follow. Last autumn we went to Porkkalanniemi to see an autumn storm. It was recommended to stay in but we couldn't resist going there and it was worth it. Here are some photos of our trip there. I hope I get a witness more of these this year.